Pihvilihaa läheltä; hyvää lähiruokaa Pirkanmaalta, suoraan kasvattajalta rodunomaisesti vapaana omissa laumoissaan kasvanutta, korsiruokittua ylämaannaudan pihvilihaa valmiiksi raakakypsytettynä.
Kasvatamme ylämaannautamme luonnonmukaisuutta kunnioittaen, mutta meillä ei ole virallista luomustatusta. Emme käytä teollisia lannoitteita vaan karjanlanta toimii maanparannusmateriaalina nurmia muutaman vuoden välein uusittaessa, emme myrkytä rikkaruohomyrkyillä /kasvinsuojeluaineilla, emme käytä homeenestoaineita tmv. ja eläinten ruokakin säilötään suurpaaleihin ilman happoja! Mutta pientilallisina joudumme vuokraamaan lisäheinää varten peltoja, jotka ovat ennen meitä ns. tavanomaisessa viljelyksessä. Vuokraviljelijöinä emme tule luomustatusta kaikesta luonnon eteen tekemästämme työstä huolimatta saamaan – emmekä luomulisiä tukii… 🙁
Pienen tilan eläinten luontaisiin etuihin kuuluu yksilöllisyyden arvostaminen, keskinäinen luottamus eläimen ja hoitajan välillä ja avunsaanti kun jokin uhkaa terveyttä tai hyvinvointia ilman, että teurasauto on jo tulossa… Eläimillä on runsaasti liikkumatilaa kesät talvet, jolloin ne voivat toteuttaa liikunnalllisesti kulloinkin vallitsevia tarpeitaan – ja liikkuva eläin kasvaa verrattain hitaasti mutta luonnollisesti sopusuhtaiseksi ja riistaisen aromikkaaksi säilyttäen rodunomaiset piirteet niin ulkoisesti kuin lopputuotteessa laitumelta lautaselle.
Nautojemme teurastuksen hoitaa Liha-Hietanen Sastamalan Vammalassa, jonne on meiltä 15 min ajomatka 🙂 ! Lihat leikkaa ja pakkaa laadukkaaasti ”saman katon alla” Pirkanmaan Lihapalvelu ja paketit matkaavat taas varttin kotiin omiin pikapakastuskaappiin ja raakakypsytyskaappiin (0-kaappiin) 🙂 !
PIHVILIHAA MYYTÄVÄNÄ; Tilan noutomyymälässä asioinnit arki- ilt.18-21, la-su 10-18 tai sopimuksen mukaan. Toimitamme (ilman toimituskuluja) tuotteitamme Tampereelle tilauksesta; noutopiste Hakametsässä (TaYS:n naapurustossa ).
Kysy myös Tampereen ympäristökuntiin toimituksista!
==================================================
ASIAKASKUNTAMME; Pientilamme tuotteeet markkinoidaan yksityishenkilöille paketti paketilta suoramyyntinä tilamyymälästä tai ruokapiirien kautta. Mukanaolo ruokapiireissä ja -renkaissa on mahdollistamassa pietilan tuotannon jatkumista niin meillä kuin monella muullakin Pirkanmaalaisella tilalla tilakokojen ajan hengen mukaan kasvaessa kannattavuusvaateiden puristuksessa.
==================================================
KYPSENNYKSESTÄ;
Eri kypsennysmenetelmät soveltuvat sidekudospitoisuudeltaan erilaisten lihojen valmistamiseen. Uunissa ja pannulla paistettavaksi sekä grillattavaksi valitaan mureaa, vain vähän sidekudosta sisältävää lihaa (paistit, fileet), keittoihin ja patoihin taas sopii sidekudospitoisempi liha. Highland-liha on aromikas ruoka-aine, joten sitä ei välttämättä tarvitse paljon maustaa. Suola ja pippuri riittävät. Maustamisella voidaan kuitenkin korostaa lihan omaa aromikkuutta ja saada vaihtelua makuun. Pitkäaikaista kypsennystä vaativiin ruokiin, esim. keittoihin, mausteet lisätään viimeisen keittotunnin aikana ja yrttimausteet vasta viimeisen 15 minuutin ajaksi. Liha keitetään sen sijaan suolatussa vedessä, jolloin makuaineet eivät liukene veteen. Suola lisätään paistettavaan ja grillattavaan lihaan vasta pinnan ruskistuttua, jottei suola ime lihasnestettä aiheuttaen huonon ruskistumisen ja kuivan, mauttoman lopputuloksen.
Kappale mukaillen lainattu Eija Talvitien Hyvää pihvilihasta -julkaisusta (ostettavissa tilalta tai tilattavissa Suomen Highland Callte Club ry:ltä).
Ruhonosan valinta käyttötarkoituksen mukaan (voit kysyä myös reseptejämme!);
* Sisä-, ulko- ja kulmapaisti: pihvit, patapaistit, stroganoff, uunipaisti, kääryleet
* Paahtopaisti: pihvit, uunipaisti, paahtopaisti, patapaisti, stroganoff
* Pyöröpaisti: pihvit, uunipaisti, patapaisti
* Lapapaisti: karjalanpaisti, uunipaisti, piparjuuriliha, stroganoff, tilliliha, lihakeitot (vaihtoehtoisesti ulko- tai kulmapaistista, jotka hieman vähärasvaisempia)
* Entrecote: pihvit
* Sisä- ja ulkofile: pihvit (paistaminen / grillaus)
******************************************************************************************************************************************************
- PIHVILIHAHINNASTO (sis. alv 14%). Osa tuotteista on sesonkituotteita. Tuotteet on raakakypsytyksestä laitoskaapilla ammattimaisesti pakastettuja.
TUOTE / € / kg ja PAKKAUSKOKO (km.koot, eri leikkuukerroilla tilaamme vähän toisistaan poikkeavia pakkauskokoja tarpeen mukaan).
- Jauheliha 16,- / kg , 450-550 g (rasva alle 7%, alle 10%, alle 15% ja ”Burgerjauheliha” rasva alle 20%) HUOM! Kaikkia eri rasvaprosenttilaatuja ei koko ajan ole saatavilla!
- Palapaisti 25,- / kg , 500-600g
- Paistikäriste 25,- / kg , 500-600g
- Häntä 14,- / kg , 800-1500g
- Maksa 14,- / kg , 400-700 g
- Jauhettu maksa 18,-/kg 500-600g
- Munuainen 8,- /kg , 400-600g
- Sydän 12,- / kg , 300-400g / neljännes
- Kieli 10,- / kg , 800-1200g
- PAISTIhaikku-grilleri 8.00 /(4 makkaraa/vac.) km.470g, La, Gl
- PAISTIBALKAN leikkelemakkara, La, Gl, km480g /tanko 10.-
- OssoBucco 17,- /kg , 800-1200g /pak. (sis.luun)
- LongRibs 17,- / kg , 700-1000g / pak. (sis.luun)
- Highland-PAISTItäyssäilykkeet 10.00/kpl, 400 g / kpl (3kpl 27,-) La, Gl. (Sisältö kypsää paistia)
- Rustoluut 10,-/kg, 1200-1400g/vac.
- Ydinluut 10,-/kg, 1200-1400g /vac.
RAAKAKYPSYTETYT TUOTTEET:
- Kulmapaisti 21,- / kg , 700-1000 g
- Lapapaisti 21,- / kg , 700-1000 g
- Briskett (Rinta) 21,-/kg, 700-1000g
- Hanger 28,- / kg
- Poski 17,- / kg
- Paahtopaisti 25, -/ kg , 700-1000 g
- Pyöröpaisti 21,- / kg , 700-1000 g
- Sisäpaisti 28,- / kg , 800-1000 g
- Lehtipihvit 31,-/kg, (2 kpl/pak., sisäpaistista) 300-400g
- Kuvepaisti (flank tai bavette) 25,- / kg , 600-1000g
- Picanha (Rump Steak) 26,-/kg, 700-1000g
- Hanger Steak 28,-/kg, 500-700g
- Petite Tender 37,- / kg, 250-400g
- Entrecote 37,- / kg , 700-1000 g
- Ulkofile 41,- / kg , 700-1200 g
- Ulkofilepihvit 44,-/kg, (2kpl/pak.) 300-400g
- Sisäfile 52,- / kg , 400-600g
*********************************************************************
TILAMYYMÄLÄSSÄ sekä käteis-, että pankkikorttimaksumahdollisuus. Maksun voi suorittaa myös MobilePaylla numeroon 0404802060 !
Huom! Kuljetuksia Tampereelle (ja Tampereen ympäristökuntiin) arkena sopimuksen mukaan!
**********************************************************************
Lihatuotteet ovat tarkastettuja ja vacumoituja; kokolihat luuttomia, 5-6 vk raakakypsytettyjä ja sen jälkeen pikapakastettuja, jauhelihat tuoreena jauhettuja ja sen jälkeen laitoskaapilla pikapakastettuja.
* PAKKAUSKOOT; Pakkautamme talouskäyttöön eri kokoluokkiin ( 0,5 kg – 1 / 1,5 kg ) ja eri kokoisille käyttäjäkunnille. Varastotilanne vaihtelee; aika ajoin myös tuore-eriä saatavilla. Kysy saatavuutta. Tarvittaessa tilauksesta myös suurtalouskokoja.
Tee oma tilauksesi
- Sähköpostitse osoitteeseen ojalantila(a)ojalantila.fi, FaceBookista messengeri yksityisviestillä (Ojalan Tila Jukka Isotalo) tai puhelimitse arkena mieluiten klo 18 jälkeen ja viikonloppuisin vapaasti p. 040 480 2060. Mikäli tilausajankohta ja toivottu toimitusajankohta ovat peräkkäiset viikonpäivät, tee tilauksesi mieluummin puhelimitse.
- Tilalla asioivilta toivomme etukäteen yhteydenottoa – olemme paljolti kotosalla iltaisin ja viikonvaihteissa, mutta emme silti ihan aina…